Rokansaari – paratiisi Saimaalla

Rokansaari on tunnettu hienoista hiekkarannoistaan ja harjuistaan. Saaressa voi ihailla luontoa päiväretkellä tai yöpyä virkistysaluesäätiön mailla. Täällä pääset uppoutumaan luonnonrauhaan, kun hälinä ja kiire jää mantereelle. Rokansaari on oiva pakopaikka, jos haluat viettää yksinkertaisen loman. Rokansaari on ainutlaatuisen luontonsa myötä Saimaa Geopark -kohde. Voit viettää päivää hiekkarannoilla kuljeskellen ja harjuja kierrellen, lopuksi löylytellä ja pulahtaa Umpilammen turkoosiin veteen (varaukset Mallun kuppilan liitutaululta samana päivänä, älä käytä Umpilammen uimaportaita muiden saunavuorojen aikana). Retkisataman viereisen Tillikanniemen hiekkarantapoukamat kutsuvat rantapäivän viettoon ja kahlaamaan kapeasta salmesta Enolampeen. Rokansaaressa on viehättävä seurata myös vuodenkiertoa opastetuilla retkillä (varattavissa sivun alaosassa).

Rokansaaren virkistysalue sijaitsee ainutlaatuisissa maisemissa Puumalan avaran Lietveden äärellä, saaren pohjoispäässä. Majoitus saaressa onnistuu telttaillen tai touko-syyskuussa sähköttömissä ”retromökeissä”. Tarjolla on seitsemän viihtyisää 1950- ja 1970-luvulla rakennettua puurakenteista mökkiä. Mökkejä vuokraa Pidä Saaristo Siistinä ry. Saimaan Virkistysalueyhdistys omistaa alueelta 25 ha tilan, jossa on ennen toiminut täysihoitola Rokansalon kesäkoti.

Mökkivuokraan kuuluu soutuvene, jolla pääsee mantereelta saarelle. Veneet ovat ainoastaan mökkien vuokraajille, muuten Rokansaareen pääsee mm. venetaksilla, meloen tai opastetuilla retkillä. Näitä järjestävät mm. Saimaa Canoeing, Guide Tiina, Nestorinranta, RIB Saimaa & Lakeland GTE. Osa retkistä on myös suoraan varattavissa verkkokaupastamme:

 

Mökkien vuokraus

Voit vuokrata mökin sähköisestä varauspalvelusta osoitteesta pidasaaristosiistina.johku.com.

Lisätietoja:
Saimaan Virkistysalueyhdistys
https://www.saimaanvirkistysalueyhdistys.fi/virkistysalueet/rokansaaren-virkistysalue

Pidä Saaristo Siistinä ry

Savonlinnan toimisto
roope.jarvisuomi@pssry.fi, 015 514 648 (klo 9-15 arkisin)
Eeva Taimisto, aluepäällikkö
eeva.taimisto@pssry.fi, 0400 555 098

Telttailu onnistuu virkistysalueyhdistyksen mailla Rokansaaren huvilan läheisyydessä (ei Tillikanniemessä). Maksu on 20€/teltta (1 yö tai viikonloppu) ja 80€/teltta (viikko). Saunoissa voi saunoa pientä maksua vastaan. Teltta- ja saunamaksut voi maksaa MobilePay:llä (koodi on 76667). Maksuilla rahoitetaan alueiden ylläpitoa, rakennusten korjauksia sekä hankitaan sauna- ja grillipuita kävijöille.

Alueella on suosittu retkisatama, jossa on 2 laituria, nuotiopaikkoja, grillikatos, 2 saunaa, jätepiste sekä kaivo. Kesäisin kotoisa Mallun kuppila palvelee päärakennuksessa 1940-luvulla rakennetussa huvilassa. Kesällä 2024 saarella palvelee myös hurmaava laivabistro Cafe Lossi!

Saaren lähihistoriaa

Rokansaaren täysihoitola on mielenkiintoinen vaihe Saimaan matkailun historiaa.

Viipurilainen Vilho Montonen osti alueen Kaarteen sahalta vuonna 1940. Sodan aikana hän rakennutti alueelle saunan ja pienen huvilan. Sodan jälkeen huvilaa laajennettiin ja täysihoitolatoiminta alkoi vähitellen 1940-luvun lopulla. Montonen suunnitteli toiminnan ja rakennukset itse. Tuolta ajalta on myös suunnitelma hotellin ja sillan rakentamiseksi saaren ja mantereen välille. Viljo Montonen kuoli vuonna 1953, jonka jälkeen toimintaa jatkoi hänen vaimonsa Karin Montonen. Täysihoitolatoiminta lakkasi 1980-luvun lopulla. Tällä hetkellä alueen omistaa Saimaan virkistysalueyhdistys. Rokansaari on upea retkisatama ja luontokohde. Se on listattu myös Saimaa Geopark -kohteeksi.

Huvilan pihapiiriin kuluu Umpilammen rannassa oleva hirsinen sauna, joka on alueen vanhin rakennus (vuodelta 1940). Huvilan ja täysihoitolan rakennukset ovat kaikki jäljellä. Sen sijaan Vilho Montosen yrityksistä eli Tähti-laivojen laiturista ja kotitarvesahasta, on vain vähäisiä jälkiä rantamaisemassa. Täysihoitolan kukoistuksen aikana 1950-luvulla Rokansaaressa viettivät kesiä mm. George de Godzinsky ja Uolevi Raade. George de Godzinsky kirjoitti Karin Montosen vieraskirjaan laulelmia Puumalan, Rokansaaren, Rokansalon ja Saimaan luonnosta. Näistä mainittakoon Rokansalon valssi, Rokansalon jenkka ja Rokansalon cha cha.

Puumalan matkailuneuvonta
Keskustie 14, Puumala
050 562 0706

 

Seura: Suuntaa Rokansaareen Puumalassa – Mallu Tuukkanen pyörittää kesäkahvilaa Saimaalla menneen maailman lumossa

Rantapallo - Samppanjaa muovimukista: Rokansaari - Saimaan kaunein saari?